Tänäkin vuonna ehti tapahtua monenlaista. Tässä vuoden viimeisenä päivänä tilasin nelivuotiaan leikkikeittiöön tarvikkeita. Viimeinen hyvä äiti teko tälle vuotta. Lupasin myös virkata pikkukeittiöön omat patalaput.
Tässä pähkinänkuoressa melko omanapainen vuosi meikäläisenä 2022. Vuosi tuntui melkoisen työläältä.

Vuoteni alkoi tammikuussa AMK-monimuoto-opintojen aloituksella. Olin innoissani. Jostain käsittämättömästä kadonneiden hoitoalan opisekelu-motivaatioden bermudan-kolmiosta kaivoin itselleni voimia ja tahtoa opiskella lähihoitajasta sairaanhoitajaksi vuorotyön ohessa. Koko kevät meni tosin yleisen koronatilanteen vuoksi etäopiskellen. En käynyt kertaakaan kampuksella kevätkauden aikana. Introverttinä pidin asetelmasta.
Helmikuussa minä ja muu perhe sairastimme koronan. Tämä jäi onneksi ensimmäiseksi ja ainoaksi koronaksi minulla ja meidän perheellä. Aika terveinä ollaan saatu sittemmin koko vuosi olla. En ole helmikuun koronan jälkeen sairastanut yhtään mitään. Tein helmikuun koronan sairastamisesta YouTubeen koronapäiväkirjan, josta alkoikin samalla vloggausurani. Silloin kanavallani (siis vajaa vuosi sitten) oli tilaajia 38. Tänään heitä on n. 1500. Jatkan kanavan parissa myös ensi vuonna.
Maaliskuussa ei muistaakseni tapahtunut mitään erikoista. Huhtikuun alussa tein positiivisen raskaustestin ja touko-kesäkuussa rv 8 koin keskenmenon. Olin pettynyt, mutten jäänyt kuitenkin pitkäksi aikaa asiaa murehtimaan. Kyllähän sen tiesi, kun ikää on yli 40 vuotta, että helposti menee kesken.
Kesä-heinäkuussa juoksin kuin viitapiru puolimaratontreenejä. Tässä harrastuksessa ei ikävuodet ole painaneet. Päin vastoin, sitä suorastaan nuortuu 17km kirmailun jälkeen. Käytiin puolison kanssa kesäiltaisin läheisillä uimarannoilla uittamassa tyttöjä, lämmitettiin pihasaunaa ja syötiin jäätelöä. Kerättiin myös pihan satoa pitkin kesää. Kesä oli ehdottomasti tämän vuoden lempeintä aikaa.


Mies lähti elokuussa reissutöihin Lappiin ja minä jäin lasten kanssa Keski-Suomeen. Lopetin juoksemisen kuin seinään. Olen elokuusta lähtien ollut joka toinen viikko yksin ilman verkostoja omakotitalon, 3ha tontin, 4 ja 13 vuotiaiden tyttöjen, kolmen koiran ja kanin kanssa. 17-vuotias poikani asuu pääosin opiskelupaikkakunnallaan ja on meillä enimmäkseen 1-2 x kuukaudessa vierailevana tähtenä. Toki ajatuksissani hän on päivittäin. Kaksi muuta poikaa ovat jo 22v ja 20v ja asuvat omillaan.
Syyskuun lopulla tein uudelleen postiivisen raskaustestin. Romahdin. Asia on ihana, mutta elämäntilanne tähän kohti on aivan helvetistä. Uskon vakaasti että elämä kantaa ja tästäkin selvitään.
Lokakuu meni kuin jäitä poltellen raskaushormonien, väsymyksen, pahoinvoinnin, vuorotyön, kodin-, perheen- ja lemmikkien hoitoineen yksin joka toinen viikko. Marraskuussa sitten jo paloinkin loppuun työelämän ja arjen yhdistämisestä (12h epäsäännölliset työvuorot ensihoidossa vuoronylitys-ylitöineen) ja keskeytin AMK opinnot kesken lukukautta. Vietin 5 viikkoa omaa lomaa suunnitellun työrharjoittelun sijasta hermot täysin riekalaina. Joulukuussa hain virallista sairaslomaa ja oikeastaan nyt vain odotan kuin kuuta nousevaa, milloin voin aloittaa äitiysloman. Tänään elän raskausviikkoa 18+3.
Kehittelin syksyn aikana itselleni liikeideaakin. Tavoitteeni oli alkaa yrittäjänä itseäni työllistämään, mutta raskaus tuli sellaiseen väliin että jätin suunnitelmat suunnitelmiksi. Ilokseni ehdin kuitenkin saamaan kiinnostuneita yhteydenottoja ja idealleni näytettiin vihreää valoa. Vielä vuodenkin päästä palveluksistani ollaan kiinnostuneita ne sanoi. Ehkä minä sitten palaan suunnitelmaani äitiysloman jälkeen. Mieluiten en palaa enää hoitotyöhön ja vuorotyön armottomiin työvuoroihin, enkä välttämättä sairaanhoitajan opintoihinkaan. En tiedä. En ole päättänyt. Minulla on vuosi aikaa miettiä ja olen niin idearikas, että ehdin keksimään sen seitsemän mahdollisuutta, jotta palkkatyöhön ei tarvitsisi palata.
Semmoinen oli vuoteni 2022. Vuodessa riitti paljon stressattavaa ja voimia koiteltiin. Perhe voi kuitenkin hyvin, kaikilla on kädet, jalat ja järki tallella ja pahimmat haasteet on selätetty. Elämä kantoi ja erityisesti kaikesta selviämiseen vaikutti perheenjäsenten keskinäiset välit. Tuettiin toinen toisiamme pitkin vuotta. Minun oli hankala myöntää, etten pysty kaikkeen mihin haluaisin ja jouduin pistämään hanskat naulaan monessa asiassa (työ, opiskelut) ja laittamaan itseni ja perheen etusijalle. Nyt kuitenkin positiivisin fiiliksin ja mieli avoimena kohti uutta vuotta.
Aktivoiduin tämän blogin kanssa lokakuun puolessa välissä ja olen todella kiitollinen ihan jokaisesta teistä, jotka olette blogia käyneet lukemassa. Villasukan kutoja oli vuoden suosituin teksti yli 13 000 lukijallaan. Tavoitteenani oli saada blogille tuhat kävijää kuukaudessa. Loka- ja marraskuussa luvut jäivät hieman alle tuhanteen yksilöityyn kävijään kk, mutta tämä yksi teksti ylsi viraaliksi ja keräsi yhdessä vuorokaudessa kävijöitä yli 10 000. Kiitos. Tämä todella motivoi jatkamaan blogiini kirjoittamista. Vielä vähän tunnustelen minkä tyyppisiä tekstejä eniten tykätään lukea. En ole vielä kokeillut ”perus päiväkirjamaista” kirjoittamista, mutta ehkä voisin aloittaa vuoden sillä tyylillä.
Kiitos kun luit ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2023 ❤