Torstaina oli vihdoin viimein odotettu rakenneultra-aika. Lähdettiin kotoa liikkeelle aamu yhdeksältä. Ulkona oli vielä aika hämärää, varsinkin kun taivas oli aivan pilvessä. Tammikuinen aamu antoi lämpöasteita ja vesisadetta. Pihat ja pihatiet olivat peilijäässä. Auto tuntui varsin turvalliselta kulkupeliltä verrattuna omiin kenkiini. Päätiet olivat onneksi sulia. Matkaa meiltä on synnytyssairaalaan / ultrapaikkaan täsmälleen 120km suuntaansa. Laura otti matkalla pitkät torkut, vaikka olikin vasta aamupäivä.

Ennen ultraa poikeittiin Kärkkäiselle ostamaan sähköhammasharja tarjouksesta, vähän lankoja kämmekkäisiin ja täytettiin vatsojamme McDonaldsissa. Ihan superjuttuja kaltaisillemme maalaisjunteille.

Mukanani oli siis puoliso ja neljävuotias. Pettymys oli kohtuullisen suuri, kun kätilö ilmoitti ovella ettei ultraan saa tulla lapsia mukaan. – No voi hemmetti! Mihinkäs me verkostottomina oltaisi alle kouluikäinen lapsi jätetty? Mies ja Laura jäivät käytävälle sitten odottelemaan. Mitä jos mies olisi ollut työreissussa murehdin. Asia oli lukenut kuulemma kutsukirjeessa, vaan eipä se olisi asiaa muuksi muuttanut, en olisi voinut silloin osallistua rakenneultraan ollenkaan. Niskaturvotus-ultrassa Laura oli mukanani, eikä silloin kukaan sanonut siitä yhtään mitään. Tosin silloin ei ollut mitään kutsukirjettäkään. Sain ajan ultraan edellisenä päivänä tekstiviestillä.

Mies ei nyt kuitenkaan ollut työreissussa vaan sairaalan käytävällä neljävuotiaan kanssa ja ultratutkimus voitiin tehdä. Vauvalla oli kaikki hyvin. Vauva vastasi kooltaan viikkoja ja elimet olivat paikoillaan. Sydämessä on kaikki neljä lokeroa ja läpät, aivokammiot ja väliseinä on niin kuin pitääkin. Istukka jotakuinkin vasemmassa sivussa, ei oikein kunnolla etu- eikä takaseinässäkään. Napanuora oli kiinnittynyt tukevasti istukkaan ja virtaukset olivat kunnossa. Kun kaikki tarvittavat mittaukset ja tutkimukset oli tehty, kätilö kutsui sitten kuitenkin miehen ja Lauran käytävältä katsomaan vauvaa ultrakoneen näytöltä. Alun turhautumiseni oli aivan turhaa, koska pääsihän perhekin lopulta vauvaa katsomaan.

Emme alkujaan haluneet tietää vauvan sukupuolta, mutta muutimme mielemme viime hetkillä. Sovittiin puolison kanssa ennen kuin menin ultraushuoneeseen, että haluamme sittenkin tietää sukupuolen, mutta sitä ei sitten kerrota muille. Kerroin hiljaa miehelleni ultrahuoneessa asian laidan ja halattiin hetki. Se oli jotenkin tosi tunteellinen moment.

Ultran jälkeen mentiin Leo’s leikkimaahan. Tästä oltiin monena iltana ennen nukkumaanmenoa Lauran kanssa puhuttu. Sen voimalla alettiin kiltisti ja hyvillä mielin nukkumaan. Odotus ja mielikuvat palkittiin hyvin. Laura oli tikahtua onneen kaikissa niissä liukumäissä ja pallomerissä mitä perillä odotti. Syötiin myös kahvion puolella donitseja. Meille vanhempina lapsen ilo oli tietysti parhainta palkkaa ikinä. Jäälatte nenäni edessä tilanne oli kuin joltain luksuslomalta.

Leo’s leikkimaasta ajettiin pimeässä ja sateessa takaisin kotiin mielit hyvinä. Kotimatkalla Laura ei torkkunut lainkaan vaan katseli tabletilta YouTube Kidsiä. Reissu kesti kaikkinensa yli 8h ja olin aivan puhki vielä seuraavanakin päivänä.

Tottahan minä tein reissusta vlogin Youtubeen. Alla olevasta kuvasta voipi painaa playta, jos tykkäät katsella videokerrontaa. Henkilökohtaisesti koen, että saan itsestäni enempi irti kirjoittamalla kuin videokuvaamalla tapahtumia. Ajatukseni eivät oikein tule samalla tavoin esille, kuin näin jälkikäteen tilanteita ajatellessa ja niistä kaikessa rauhassa kirjoitellessa.

Viikonlopun aikana ollaan pysytty melko tiiviisti sisätiloissa, koska ulkona on aivan hullun liukasta – ainakin täällä maalla missä ei huoltoyhtiöt pihaa ja teitä hiekoittele. Loin sukkapuikoille silmukoita ja aloin tekemään minulta tilattuja kämmekkäitä. Käytän kämmekkäisiin Dropsin Baby Merino mix lankaa (Norjalaista villalankaa). Tuntui jotenkin ihan superihanalta istua sohvan nurkassa teetä siemaillen ja tehdä helppoa käsityötä ajatusten vaellellessa vapaasti siellä täällä pitkän kaupunkiretken jälkeen.

Tänään sunnuntaina minulla on aikomus käydä hakemassa perjantaina saapunut paketti postin automaatista. Tilasin ensimmäistä kertaa hävikkiruokaa netistä. Tai no, keksejä, karkkia ja sen semmoista, jotka eivät pilaannut matkalla. Minulla on tarkoitus kuvata paketin sisältöä ainakin vlogiin ja kirjoittelen pienen pätkän asiasta tänne blogiinkin. Kyse ei ole mistään kaupallisesta yhteistyöstä vaan ihan vain omalla rahalla tehdyistä hankinnoista.

Kiitos taas kun kävit lukemassa. ❤ Voikaa hyvin ja pysykää pystyssä. 🙂