Blogi – Elämää (Keski-) Suomessa

Terkkuja työharjoittelusta

Ihan ensin, anteeksi blogihiljaisuudesta! Olen ollut viisi viikkoa työharjoittelussa ja siinä aika ikäänkuin hujahti. Tein työharjoittelun ohessa 50% työaikaa palkkatyössäni, joten yhteensä olin 150% tehokas..

Harjoittelu oli todella antoisaa. Opiskelin markkinointiviestinnän ja sisällöntuoton tutkinnonosaa ja se on nyt valmis. Harjoittelussa olin eläinkaupassa. Varsinaisten sisältöhommien lisäksi opin paljon myynnistä, eläintarvikkeista ja kassajärjestelmän käytöstä. Ihan tosi mahtava kokemus kaikenkaikkiaan.

Kaikenkaikkiaan on kuitenkin kiva palata taas omaan arkeen! Kovin vähäiseksi jäi viime viikkoina aika niin itselle kuin perheellekin. Helmikuun aurinko on jo antanut lupauksia keväästä, houkuttelee ulkoilemaan ja vähän jo lämmittääkin. Hiihtolomat ovat aivan kulman takana.

Oikein mukavaa Helmikuista viikonloppua! ❤

Onko teillä hiihtoloma suunnitelmia?

Nykyelämän Jane Austinit

Nykyelämän Jane Austinit

Haukkasin omenaa, join teetä ja luin muutaman sivun kirjaa. Hiljaa hymyilin lauseille ”..toivon suotuisaa tulevaisuutta toiveillesi” ja ”..hänellä ei ollut taipumuksia kotitöihin.” Nämä virkkeenpätkät on Jane Austinin (1775-1817) tuotannosta, joka kertoo englantilaisen keskiluokan elämästä. Tykkään tuosta hienostuneesta satiirisesta kielenkäytöstä aivan mahdottoman paljon. Koen, että oma ajatteluni on rikkaampaa, jos edes vähän luen siitä miten muut ajattelee. Oli se sitten fiktiivistä tai faktaa. Tekstin vaikuttavuus minuun on vielä suurempaa, jos huomaan että lähes 200 vuotta sitten on ollut samankaltaisia tilanteita kuin itselläni tässä päivässä, mutta niistä puhuttiin ja niitä käsiteltiin eri tavoin.

En muista koskaan kuulleeni yli 40 vuoden aikana oikeassa elämässä kenenkään puhuneen Jane Austinin tavoin. Nykyään kielenkäyttö tuntuu töksähtelevältä ja harkitsemattomalta ja melkein 200 vuotta vanhan romaanin rivit tuntuu kuin söisin hienoa belgialaista suklaata. Kielivarastot vaikuttavat nykyään toisinaan köyhiltä ja sen mitä kuulee, vaivaa sanahelinää toisinaan yleinen asianpuute. Itseäni vaivaa sama ilmiö, en ole sen parempi kielenkäyttäjä nyky yhteiskunnassa. Tämä on trendi, mutta en haluaisi asian olevan näin.

Eräässä kirjassa, joka käsitteli lukemisen taitoa (Lukemisen voima, Vesa Sisättö) käsiteltiin ihmisten nykyisiä lukutottumuksia. Siinä annettiin ymmärtää suora syy-seuraussuhde, jonka lukemisen niukkuus aiheuttaa. Sanavarastot köyhtyy, kielenkäytön taito laiskistuu. Lasten puhe viivästyy ja yleinen koulumenestys heikkenee, kun kotona ei ole ollut yhtään fyysistä kirjaa. Kirjojen lukeminen tiedon lähteenä on ajan saatossa menettänyt merkityksen ja vastaus kaikkeen löytyy Googlesta. Ihmisten tyhmyys on vain sähkökatkon päässä. Näin asian ymmärsin. Niin se myös on. Kirjassa kerrottiin myös tutkimusten osoittaneen, ettei äänikirjan kuuntelu opeta ihmistä aivan samoin kuin itse lukemalla. Toki äänikirjat on kuin taivaan lahja lukihäiriöisille, mutta tosi kuitenkin on, että äänikirjaa lukiessa ei pysty ajattelemaan juuri kuulemaansa painamatta pausea, ennen kuin jo seuraava asia puskee korvista sisään. Kirjaa lukiessa lukemisen voi pysäyttää, ennen tehtiin jopa merkintöjä sivujen reunaan kun asiaa haluttiin omaksua syvemmin.

Asioita, kaikkia asioita, kuvailtiin ennen sanoin enemmän. Naiset kirjoittivat (siitä asti kun kirjoitus- ja lukutaito olivat yleisiä) kirjeitä ja päiväkirjoja päiviensä kulusta. Ei ollut muuta tapaa tallentaa iloja, huveja ja kauniita vaatteita jotka voitaisiin muistaa myöhemmin. Sanat valittiin tarkkaan ja kuvailut asioista tehtiin täsmällisesti. Samaa tehdään edelleen, tavallaan, mutta nyt meillä on Instagram ym. Päiväkirjamaisesti ladataan someen kuvia, mutta koska jokainen voi itse katsoa kuvaa, ei kannata sanojaan liiemmälti tuhlata. #ihana #uudetvaatteet #kampaajalla #uudethiukset #lahjarakkaalta yms riittää. Todella tylsää minusta.

En väitä julkaisijaa laiskaksi julkaisijaksi, jos hän ei kovin täsmällisesti kuvaile omin sanoin hetkiensä kulkua. Se on ajanhenki. Lukijalla on yhtä kiire. Ellei julkaisija ole todella kiinnostava ja lukija / seuraaja halua ehdottomasti käsitellä joka ikistä sanaa, jonka julkaisija on kirjoittanut, menee sanailut kuin kuuroille korville. Itsestäni kuitenkin tuntuu, että kun kuitenkin silmäilen Ig-päivityksistä ensimmäiset sanat ja jos ne millään tapaa herättää huomioni, luen loppuun asti. Toivoisin, että some-julkaisuissa olisi nykyään enemmän entisaikojen Jane Austineita ja vähempi pelkkiä hästäkejä, vaikka kuva olisikin todella hieno.

Entisaikojen käytöstavat, jolloin vanhempia odotettiin kunnioitettavan, eivät antaneet myöten lasten vastata kysymykseen mitä haluaisit syödä – ihan sama tai emmä tiedä. Asiakas kääntyi arvokkaasti ja hiljaa kannoillaan, jos koki vääryyttä, eikä huudeltu tiskin yli haista sinä kuule v*ttu. Vanhemmat ihmiset päästettiin ovista ensin ja nuorempi tervehti ensin vanhempaa. Noh, ennen oli ennen ja nyt on nyt. Moni asia toki on paremmin kuluvassa ajassa. En kuitenkaan ole varma, onko ollut järkevää aivan kaikesta soveliaisuudesta luopua ja onni, että nykyelämän Jane Austinejakin kuitenkin edelleenkin löytyy ja toivon, että he jaksavat pitää kielenkantansa liikkeessä.

Mukavaa ja kielirikasta Sunnuntaita. 🙂

Vuosi alkoi kauniisti

Vuosi alkoi kauniisti

Uusi vuosi on minusta alkanut valoisampana, kuin vanha päättyi. Vuoden ensimmäisen päivän aamu oli erityisen kaunis. Ensin katselin sitä ikkunasta, sitten oli jo jalkauduttava ulos kadulle sitä kuvaamaan. Pakkasta oli vain sen verran, että se hellästi puri poskia.

Myöhemmin päivällä ulkoiltiin kotikorttelin kaduilla. Aurinkokin pilkahti puiden välistä. Se ei vielä jaksa nousta puun latvusten yläpuolelle. Ihmeteltiin harakan jälkiä lumessa. Saattoi ne olla jonkin muunkin linnun jälkiä, mutta me kutsuimme niitä harakan jäljiksi. Minusta vaikutti, että olin ehkä itse hitusen ilahtuneempi jäljistä kuin taapero.

Pulkka luisti hyvin. Taapero veti sitä itsekin ja se nauratti häntä kovasti. Otin lyhyen videon ulkoilusta.

Tämä vuoden ensimmäinen päivä, joka oli todella kaunis antoi toivekkaan olon vuoden muihinkin päiviin. En edes tiedä mitä odotan, mutta jotain kivaa toivon vuoden antavan. Työrintamalla oman yrityksen suhteen näkyy kevyttä bokehia. Bokeh on valokuvissa se, kun kuvan taustalla näkyy valopilkkuja. Työrintamamielikuvani etuala ei kuitenkaan ole kovin terävä.

En tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta, mutta minulla on pinkka tavoitteita alkaneelle vuodelle. Yksi niistä on saada oma yritys niin jaloilleen, että se elättäisi välttämättömimpiin menoihin, eikä minun tarvitsisi enää koskaan mennä hoitoalan töihin.

Remontti valmistuu hiljalleen. Olohuone on saanut paneelit seiniin, lattia on vielä kesken. Laitan referenssikuvia rintamamiestalon olohuone/eteinen remontista, sitten kun kaikki on valmista. Kaikenkaikkiaan remontti on kestänyt niin kauan (3kk), että koko perhe odottaa sitä valmiiksi ja että päästäisiin vain elämään päivitettyjen pintojen keskellä.

Tulevalle viikonlopulle on luvattu melkein 20 astetta pakkasta. Ajateltiin ennen ennusteita, että oltaisiin ulkoiltu, mutta kovalla pakkasella aamusauna ja perheen kanssa ruoanlaittaminen kuulostaa oikein hyvältä ajatukselta.

Auringon värjäämiä päiviä ja hyvää loppuviikkoa. 🙂

Sininen hetki

Sininen hetki

Kaupungin valot tuikkii kuin pienet tähdet sinisessä taikamaailmassa. Puut on pelkkää mustaa kontrastia sinisen hangen keskellä. Harmaa heräilee pian. Se työntää sinisen pois edestään ja valtaa hanget. Mustat kontrastit pysyvät vuorokauden ympäri kilpaillen kaupungin valojen kanssa. Illalla sininen tulee takaisin ja on harmaan vuoro väistyä. Molemmat häviävät keltaiselle, josta ei kesää kohti elettäessä koskaan tiedä milloin se tulee ja kauan se viipyy.

Drone, DJI 2 mini.

Sininen hetki sai minulle tänä aamuna olon, että luovuuteni kiehuu yli ellen päästä sitä ulos. Drone oli tässä apunani ja vekotin on ollut hyvä hankinta. Pidän henkilökohtaisesti sen tuottamasta materiaalista ihan vain perspektiivin vuoksi ja niin ovat pitäneet asiakkaatkin. Olen nimennyt Droneni Kertuksi. Se ei näytä lainkaan leppäkertulta, mutta minulle pieni drone tuo silti mieleen leppäkertun. Kerttu osaa ottaa myös valokuvia, joskaan ne ei vähässä valossa ole kovin laadukkaita.

Kreikan mytologiassa kyploopit ovat yksisilmäisiä jättiläisiä. Minun Kerttuni on erittäin kääpiö, mutta yksi silmä sillä on keskellä otsaa.

Mukavaa keskiviikko iltaa kaikille maille ja kansoille.

Vielä on vuotta jäljellä

Nopea ja yllättävä kurkistus remontteihin. Minun piti tauottaa blogia loppuvuosi, mutta en millään malta. Joulun ja pitkien pyhien jälkeen on jotenkin kiva saada arjesta kiinni.

Kodin remontit täällä jatkuvat. Olohuoneen seinäpaneelit eivät ole vieläkään saapuneet ja pyhien aikana ehdittiin muuttamaan suunnitelmia toteutuksen suhteen. Nyt onkin kiireesti mentävä rakennustarvike kauppaan päivittämään tilausta. Tarvitaan pidempiä lankkuja, kun mies päättikin laajentaa olohuonetta. Samalla uusitaan myös olohuoneen ja eteisen lattiat. Tästä enempi sitten kun päästään toteuttamaan.

Tapaninpäivänä kuitenkin laitettiin keittiöön uusi laminaatti. Alla video siitä.

Ihan hirveän kätevä puuseppä / remppamies minulla puolisona. Laminaatin laitto juurikin tapaninpäivänä oli harkittu asia. Tekevä mies turhautuu, jos ei moneen päivään ole mitään askarreltavaa. Kuvasin videon suurimmaksi osaksi time lapse videona. Minua huvitti, ettei hänen työ keskeytynyt silloinkaan, kun taapero tai minä kävelimme hänen ”työpöydällään”. Mietin, että tämähän on hyvä. Mies on tottunut työskentelemään paineen alla.

Videolla ei näy viimeistelylistat puuhellan ja laminaatin saumoihin. Tässä kuva niistä.

Laminaattilattia

Itse tykkään ihan tosi paljon lattiasta, se ei ole ollenkaan niin liukas, kuin aikaisempi lattia. Tokikin kun vaihtoi pinnan yhden huoneen lattiaan, on lattia vaihdettava muihinkin huoneisiin. Tänään menen tilaamaan lisää laminaattia.

Mukavaa ja inspiroivaa loppuvuotta!

Joulu 2020

Ei sitä viime Jouluna arvannut, että seuraava Joulu on näin erilainen. Käydään maskit päässä ostoksilla ja kaikkialla muuallakin. Joulujuhlat on peruttu. Perheen koululaiset katsovat koulussa joulujuhla-päivänä tietokoneelta etäkirkkoa ja videotervehdyksiä. Viimeisiä kalenterinluukkuja avataan silti samalla jännityksellä kuin ennenkin.

Kodin Joulussa korona ei välttämättä näy. Koristeita on ripustettu sinne tänne. Ostettuja ilmastokauhistuksia, itse tehtyjä himmeleitä ja paperitähtiä. Samat kinkut, laatikot ja rosollit on Joulupöydässä tarjolla, aivan niin kuin ennenkin. Joulupaketteja on. Konvehteja on. Joululaulut soi. Joulusauna lämpiää. Meillä toistaiseksi on Äänekoskella jopa lunta.

Kliseisesti laulussakin sanotaan, että sydämeeni Joulun teen. Oli Joulu yltäkylläinen ja runsas tai vaatimaton, se on sydämissä. Joulu on tunne, eikä sitä voi kokea kuin jokainen itse. Sitä ei voi antaa. Joulumieltäkään ei voi konkreettisesti jakaa, koska sekin on tunne, mutta tunteilla on tapana tarttua. Tällaisella reseptillä yritän itse Joulumieltä ”jakaa”. Jospa oma Joulumieleni tarttuu, kun siitä kerron.

Meillä ei Joululahja määrillä pröystäillä. Itse koen, että Joulu on hiljentymisen, yhdessä olon ja läsnäolon aikaa. Tunnelma tulee kynttilöistä, piparin tuoksusta ja muista pienistä asioista. Meille ei tule instakuusta. Meiltä ei tule kinkku- ja kirjolohikuvia hopeavadilla. Ei. Mieluiten en avaa koko somea Jouluaattona.

Ulkolyhdyt omassa pihassa.

Kaupunki on perunut tulevan Uuden Vuoden ilotulituksen vastuullisuus syistä. Tarvitseeko erikseen mainita, koska korona. Tiedän, että silti raketteja taivaalle paukkuu ja kelin salliessa aion nostaa droneni ilmaan ja tallentaa taivaalla olevan Uuden Vuoden vieton juuri sellaisena kuin se on. On se vaatimaton tai mahtava, se on sellainen mitä meillä tänä vuonna on. Jos joku tietää Äänekoskella hienoja paukkuja taivaalle lennättävänsä, voi vinkata minulle, niin käännän dronen linssin siihen suuntaan.

Blogi jää loppuvuodeksi Joululomalle. Rauhallista Joulun aikaa ja parempaa vuotta 2021 kaikille.

Maanantai

Kahvintuoksuista maanantaita täältä hämyisen hämärästä puuhellan ääreltä. Tällä viikolla meillä tapahtuu monenlaista. Jysk laittoi juuri viestiä, että sängynpääty on noudettavissa. Miehen hajonut sirkkeli on noudettavissa (toivottavasti korjattuna). Minun pitäisi tehdä myös yksi melko laaja koulutehtävä siitä, miten blogeja hyödynnetään mainonnassa. Ihan parasta kuitenkin on, että minulla on seuraava työvuoro vasta ensi vuonna! Saan ihan rauhassa Jouluilla ja opiskella ja tehdä vaikka oman firmani hommia.

Onkin ollut aika höyryä koko syksyn. Ihan perusarkikin taaperoikäisen kanssa käy työstä. Kaikki remonttijutut ja vuorotyö ja opiskelu työn ohessa. Kaoottinen yhtälö. Mutta, ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään ja selviytyminen antaa toivoa. Kaikki on ihan hyvin.

Huomenna toivon ehtiväni ulkoilemaan taaperon kanssa oikein pitkän kaavan kautta. Lunta sataa nytkin hiljalleen, mutta sitä ei vielä ole niin paljon, että voisi taaperoa vetää pulkassa perässä. Hiljalleen kävelykin taaperon kanssa on ihan kivaa.

Hankin menneenä viikonloppuna itselleni Polarin kellon. Homma meni alkujaan niin, että tein kellokaupan ja erään hyvinvointiyrittäjän keskinäiseen yhteistyöhön markkinointivideon, mutta kiinnostuinkin itse kyseisestä tuotteesta. Niin minä sitten menin jälkeen päin kellokauppaan ja ostin itselleni Polarin Ignite kellon/sykemittarin/datankerääjän. Ja olen ollut tyytyväinen.

Jos olen riittävän pitkään paikoillani, kello värähtää ja näytöllä lukee, että on aika liikkua. Niin syntyi video joka on tässä alla. Kello komensi kesken koulutehtävien liikkumaan ja kun en muutakaan keksinyt, niin hain kopallisen puita, joita nyt puuhellassa polttelen. Ajatus kulki ihan kivasti, kun välillä vähän nosti sykettä. Suosittelen lämpimästi.

Näihin kuviin tällä kertaa. 🙂

Rintamiestalon makuuhuoneremppa

Meidän makkariremppa alkaa olla voiton puolella. Vihdoinkin. Tuntuu kivalta piristä vanhaa kotia uudella ilmeellä. Koen että tässä vain rakkaus omaa kotia kohtaan kasvaa, kun on nähnyt sillä monia eri kasvoja. Kaikkiin liittyy omat tarinansa ja aikakautensa.

Remontti ei edennyt aivan niin kuin mielessämme suunniteltiin. Osalla remonttitarpeista oli pitkät toimitusajat, osaa tuli ensin väärää lajia, joita piti vaihtaa oikeiksi ja se vei aikaa. Uusi monen sadan euron monitoimisirkkeli toimi vain yhden listan sahauksen ajan ja listoitus tyssäsi siihen.

Mutta nyt on sen verran valmista, että näytän mitä tehtiin. Kahdessa ylimmässä kuvassa on makkari ennen ja kahdessa alimmassa jälkeen. Purettiin ensin iso kaapisto pois. Sen jälkeen paneloitiin takaseinä hirsilankkupaneelilla ja käsiteltiin se harmaalla supisaunavahalla. Sitten laitettiin tyhjiin oviaukkoihin uudet karmit ja ovet. Sitten maalattiin muut seinät Tikkurilan valkoisella. Paneloinnin yhteydessä lisättiin huoneeseen kolme pistorasiaa. Aikaisemmin niitä oli koko huoneessa vain 1kpl. Koska vuonna 1954, jolloin talo on rakennettu, ei pistorasioiden määrälle annettu arvoa. Niitä laitettiin yksi per huone ja mielellään n. 50cm korkeuteen lattialistasta. Älkää kysykö, en minä tiedä miksi.

Itse tykkään erityisesti pariovista. Ne olivat kalliit, mutta mielestäni sen arvoiset. Olen aikaisemmin nukkunut tuossa vanhassa ovettomassa makuuhuoneessa lukuisat huonot unet. Varsinkin yövuoron jälkeen, kun muu perhe oli hereillä.

Remontille tuli hintaa n. 2300e, joista ovien ja karmien osuus oli vähän vajaa tonni.

Odotan innolla, että pääsen ottamaan kuvia vähän paremmalla valolla. Tämmöinen Joulukuun puolenvälin Sunnuntai, jolloin aurinko ei tunnu Pohjoisessa Keski-Suomessa nousevan ollenkaan, tekee surkean valokuvauskelin. Jos ei halua kuvata keinovalolla, enkä halunut, koska valaisin veisi suurimman osan huomiosta kuvassa, jos siinä olisi valo päällä.

Tykkään ihan hirmuisesti makuuhuoneesta nyt. Taapero elelee kanssamme samassa huoneessa vielä tovin, jahka joko a) huoneita vapautuu isommilta (kun täysi-ikäistyvät) tai b) laajennamme taloa.

VAnha bloggaaja uudessa paikassa

Hei! Kiva että tulit käymään täällä. Kirjoittelin siis aikaisemmin Lily-yhteisössä Heidi Maria, Elämää Keski-Suomessa-blogia. Minua kuitenkin alkoi häiritsemään alustalla oleva mainonta, jolla ei ollut mitään tekemistä minun kanssani. Kuitenkin, kun blogini alkoi saamaan huomiota ja lukijoita, myös mainokset saivat samalla kasvavassa määrin näyttöjä. No toki, alusta oli juuri sillä keinolla käyttäjälleen ilmaista käyttää. Blogini Lilyssä sai lyhyehkössä ajassa paljon lukijoita. Pohdin asiaa ja päädyin ratkaisuun, että en halua olla markkinointivälineenä jolla muut tienaavat leipää pöytiinsä. Eli en halua että blogissani on ulkopuolisten asettamaa kaupallista mainontaa.

Noh, tässä sitä nyt ollaan. Itse maksamallani wordpressin alustalla ja omalla nettiosoitteella. Minulla on vaikka kuinka monta erilaista fonttia ja sivujen teemaa käytössäni. Voin jopa upottaa tänne blogipostauksiin videoita. Iiih. Ihan tosi siistiä. Jatkan sillä samalla aidolla otteella, johon lukijat jo ehtivät tottua. Tietysti alusta ei ole yhtä helppokäyttöinen kuin Lilyn valmis alusta ja minulla menee hetki opetellassa tämän käyttöä.

Hiljalleen meilläkin on alettu Joulua laittamaan. Kynttilöitä ja koristeita. Enimääkseen pieniä yksityiskohtia, jotka luovat kivaa tunnelmaa.

Tule toistekin, jaa ja kerro ilo sanomaa, että nyt se kahko on perustanut omat nettisivut.