Ensimmäinen kolmannes alkaa olla voiton puolella. Maaginen raja. Epävarmuus on silti edelleen vahvasti läsnä. Toivon niskapoimu-ultran antavan tietoa, jolla voin itseäni rauhoittaa. Tietoa että kaikki on hyvin. Että kaikki tarvittavat palaset ovat kohdallaan ja oikein.

Raskausviikoilla 10+0 – 11+6 vointi on pysynyt tasaisen samanlaisena. Pahoinvointia on näillä viikoilla ollut enää yksittäisinä aaltoina, jatkuva etominen on väistynyt. Nälkä on usein, mutta mitään erityisiä mielitekoja ei ole. Makea on ehkä sellainen, jota ei tee mieli. Tuoree hedelmät ja salaatit maistuvat. Kahvia olen juonut suositusten mukaan 3dl päivässä, joka on minunlaiselleni kahvin suurkuluttajalle ollut iso muutos. Tankkaan päivittäisen kahviannokseni yleensä ensimmäisenä aamuisin. Onni että ollaan menossa kohti Joulua. Glögi on ollut ihan kiva kahvin korvaaja. Toivottavasti sekin ei tietämättämäni ole kiellettyjen listalla.

Alavatsalleni vaivihkaa ilmestynyt pieni kumpu on mielestäni jo kohtalaisen kokoinen kumpu. Äitiyshousut ja pidempi helmaiset paidat ovat vallanneet vaatekaapista etualan. Uusia mamma-legginssejä on postissa tulossa. Mietin pakkaisinko liian pienet vaatteet kokonaan pois kaapista raskauden ajaksi. Aiemmin olen antanut kaikkien vaatteiden olla paikoillaan, mutta jo entuudestaan täyteen ahdettu vaatekaappi ei oikein pysty nielemään hyllyilleen enää lisää vaatteita. Lisäksi pidän minimalismista. On kuin valkoinen höyhen sivelisi sieluani, kun vaatekaapissa on vain se mitä oikeasti tarvitsen. Kuvitelmissani, koska näinhän asia ei ole koskaan ollut. Vaatekaapissani on lähes käyttämättöminä ne kaikki 10 vuotta sitten tekemäni mahtavat kirppislöydöt ja alelaarin aarteet. Note to myself. Siivoa vaatekaappi asap ja elä kuin Marie Kondo.

Väsymys. Väsymys on tuntunut näinä kahtena viikkona ehkä enempi mentaalipuolen uupumuksena kuin fyysisenä. Palkkatyö jotenkin ottaa minua päähän ihan järkyttävästi. Niin järkyttävästi, että olen itkenyt asian vuoksi. Toisten tekemät työvuorolistat, työnantajan mahdollisuus käyttää minua työhön jouluisin, lasteni syntymäpäivinä ja niin etten voi harrastaa mitään, mikä tapahtuu tiettynä päivänä tiettyyn aikaan. Mm. nämä ovat aina häirinneet vuorotyössä minua, mutta nyt tämä totaalisen elämänhallinnan puutteen peikko on nostanut päätään kahta vahvempana. En halua enää myydä sieluani vuorotyölle, en halua olla poissa kotoa kun kuudeskin lapsi ojentelee kotona äitienpäiväkorttia aamulla toukokuun toisena sunnuntaina muutaman vuoden päästä, mutta äiti onkin töissä. Ei, minun sielu repeää jos näin vielä käy. Vielä minä unelmahommani jostain keksin. Elätän itseni niin, että voin nauttia elämästäni ja omasta perheestäni. Eihän tämä nyt voi olla mahdoton haave tai edes liikaa vaadittu.

Odottelen edelleen postin tuovan ajan NP-ultraan. Se tehdään sairaala Novassa Jyväskylässä ja aion integroida tälle 250km retkelle hieman shoppailua. Olen käynyt Normalissa viimeksi viime toukokuussa, silloinkin Tukholmassa. Kärkkäiseltä pitää hakea Dropsin lankoja myös, koska kämmekäs-tilaukset pitäisi saada tehtyä mielellään tämän talven aikana. Eniten niskapoimu-ultrareissun toivon kuitenkin antava tietoa että kaikki on hyvin. Että siellä pieni sydän lyö ja elämän alulle on mahdollisimman hyvät lähtökohdat. ❤

Kiitos kun luit. 🙂