Lapsieni lapsuudessa äiti oli arkipyhät, viikonloput ja joulut töissä.

On taas viikko, kun saan nauttia oikein kunnolla elämästä like a real independent woman. Mies lähti tuttuun tapaan viikon työmatkalle Lappiin. Minun on määrä olla viikko 4-vuotiaan tytön, 13-vuotiaan tytön, kolmen koiran, kanin ja taloudenhoidon kanssa yksin. Ei tämä minua sinällään oikeastaan haittaa, saanhan olla sentään lasten kanssa kotona. Toisin kuin puoliso. Puusepälle ei nyt vain oikein ole pohjoisessa Keski-Suomessa osaamista vastaavaa työtä. Ja maksavatkin pohjoisessa enemmän.

Herätyskello soi maanantai aamuna klo 6.45. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että aamulla on kiva herätä ja olo on innokas aloittamaan uusi päivä. Tunne ei johdu siitä, että mies lähti työmatkalle vaan siitä, että saan tehdä enimmäkseen kivoja juttuja ja mielikuvitukseton hoitoalan opiskelu kohdallani on historiaa. Toivottavasti kohta koko ala. Mietin hetken kaikkia niitä protokollia ja ohjesääntöjä mitä työssäni on.. Minusta melkein kaikki luova toiminta on kivaa ja olen siinä parhaimmillani, ainakin omasta mielestäni ..mitä luovaa voin kirjoittaa nykyisessä työssäni? – Huoli- ja lastensuojeluilmoituksia ja työvuoronvaihto-kaavakkeita? Huomaan miten ahdistus nostaa päätään ja muistutan itseäni, että seuraavaan työvuoroon on onneksi vielä viisi päivää. – Ole hyvä ihminen nyt nämä päivät onnellinen ja tee mitä haluat, sanon ääneen itselleni ja vedän villasukat jalkaani. Niin aion tehdäkin.

Käytän koirat pikaisesti ulkona kylpytakki päällä. Ulkona on vielä aivan pimeää, ulkovalo jaksaa valaista vain pienen alan ulko-oven edestä. Koirat ovat toimissaan nopeita, asiaan vaikuttanee aamun – 8c raikas lämpötila.

– Älä ota niitä, älä ota niitä, muista, älä ota niitä, hoen mielessäsi laittaessani aamukahvia tippumaan. Terkkari ohjelmoi viime viikon äitiysneuvolakäynnillä (postaus raskauspäiväkirjaan työn alla) muutamia verikokeita. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa ja sen lääkitys tuplattiin heti kun tieto raskaudesta oli olemassa. Nyt tarkastellaan verikokeella, riittikö tuplaus, vai tarvitseeko lääkeannosta lisätä. Lääkettä ei saa ottaa verikoe aamuna, vaan vasta verikokeen jälkeen. Voinnin perusteella en osaa itse sanoa yhtään mitään. Hiuksia on lähtenyt kyllä aika paljon. Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) tyypillisesti pahenee odotusaikana ja vaatii tehostettua hoitoa. Näin oli edellisenkin lapsen odotuksen kohdalla.

Käyn laittamassa auton etukäteen käymään, koska kaikki sen ikkunat ovat umpijäässä. Molemmat tytöt tulevat kyytiin ja ajetaan vajaan 20 minuutin matka kylälle. Teini jää yläasteen pihalle ja minä ja Laura jatketaan kohti terveyskeskusta. Kello on noin yhdeksän aamulla.

Otan labran vuorolappuautomaatista vuorolapun. Sen vasemmassa laidassa on punainen rantu. Jonoa ei ole yhtään ja minut kutsutaan seuraavaksi sisälle. Ojennan vuoronumeron ja ajokortin ja huomautan vitsikkäästi, että vuorolappukoneesta taitaa loppua kohta ”kassanauha”. Olen jo aivan orientoitunut haaveideni myyjän työhön. Samanlaista punaista rantua on kyllä työntynyt EKG- ja ensihoitokertomus-tulostimistakin kilometritolkulla vuosien aikana. Jotenkin en vain tunne samaa positiivista haikua ja vitsikkyyttä niistä rannuista.

Laura (4v) tuijottaa lumoutuneena käsivarren laskimoverestäni täyttyviä näyteputkia. – Älä tule hoitajaksi, älä tule hoitajaksi, mietin. Vuorotyöni ja työvuorojen ylittymiset ovat varjostaneet lapsieni lapsuudet siihen malliin, että varmasti lapsistani ei aivan ensimmäisenä ole tulossa hoitajamitoituksen täyttäjiä. Kaikki ne joulupyhät, muut juhlapyhät, arkipyhät, syntymäpäivät ja perus lauantai-illat mitä olen ollut pois kotoa työn vuoksi.. Ahdistus vyöryy päälle taas ja yritän pyristellä siitä irti. Veriputket täyttyvät ja saan seuraavaksi pissapurkin käteeni. – Ei tarvii alapesua, muistuttaa laboratoriohoitaja. Kyseessä on raskausajan rutiini klamydiakoe. – Kiitos, vastaan ja lähden purkki kädessä tytön kanssa asiaa toimittamaan. Tytöltä meinaa tippua silmät päästä kun näkee minun pissaavan purkkiin. Nelivuotias ei kysy, enkä minä selitä.

Käydään Lidlissä. Viedään samalla takakonttiin unohtunut pullokassin sisältö pullokoneeseen, siinä on kaikki tyhjät saunalimpparipullot ja -tölkit koko syksyltä. Laurasta kone on mielenkiintoinen. – Mihin kaikki pullot menevät? Tarvitaan vain vähän itse ostoksia. Valkosipulia, lempparileipää, kauralettuja, varmuuden vuoksi iso bataatti kasvissosekeitto optioksi ja kassalta vielä kourallinen Twixin saksalaista halppisversioita. Annan pullonpalautuslapun myyjälle ja muutaman kolikon. Hymyilen. Halpa reissu tällä kertaa.

Kotona ollaan suurinpiirtein lounasaikaan. Syödään. Käyn laittamassa puulämmityskattilaan tulet. Kahdella pesällisellä talo pysyy lämpimänä 24h, sen jälkeen alkaa jäähtymään. Teen blogin sisältösuunnitelmaa ja kuvaan päivän arkivlogia ja editoin sen puolivalmiiksi, loppuklipit enää uupuvat. Tienaan päivän videolla takaisin Googlen mainosnäytöillä vähintään aamuisen kylällä käynnin aiheuttamat bensakulut ja kaupparahat. Sellaisen noin kympin verojen jälkeen. Joskus jopa kaksi.

Tyhjennän pyykkitelineen, luen hetken kirjaa ja teen villasukkaa. Julkaisen Ig-storyyn päivän ajatelmat siitä, miten iloinen olen että lopetin hoitoalan opiskelun ja kuinka olen taas oma itseni ja teen luovia hommia, joista niin kovin nautin. Ja vähän ansaitsenkin. Ig:ssä en ole vielä kertonut olevani raskaana. Youtubessa arkivlogissani ja täällä blogissa olen. Mittaan samalla kuinka moni tutuistani näitä medioitani seuraa. 😀 Ei kovinkaan moni. Disrespect.

Lauraa päiväunille nukuttaessa kirjoitan seuraavan blogitekstin ensimmäistä luonnosta. Ja mietin viikon ruokamenua. Tänään ainakin tehdään spagettia ja jauheliha-tomaattikastiketta tuoresalaatilla. Yhdelle päivälle on kanaruoka ja tuoresalaattia, toiselle riisipuuroa ja kiisseliä, jollekin päivälle myös jälkiruoka pannari, sitten vaikka perunoita ja uunimakkaraa porkkanaraasteella, jauhelihakeitto tai kasvissosekeitto. Tai molemmat. Karjalanpiirakoita pakkasesta voisi paistaa jollekin päivälle. Hyvä suunnitelma.

Loppupäivästä ei enää ahdista, koska olen tehnyt vain sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli ja olen siinä tiimellyksessä unohtanut miettiä niitä asioita, jotka ahdistaa. En tiedä saako tällä asialla kehua, mutta ei tämä kyllä mikään päivänselvyys olotilana ole minulle ollut yli kymmeneen vuoteen. Tämän päivän oppi itselleni on ollut, ettei mikään muutu, jos ei asioihin itse vaikuta. Omalla kohdallani se on vaatinut rohkeutta, jota en tiennyt minulla olevankaan. Rohkeutta kaatua eteenpäin, mutta hallitusti.

Vielä en ole löytänyt työtä peruuntuneen työharjoitteluni ajalle 21.11.2022-25.12.2022, mutta onhan tässä vielä aikaa. Tämä ei minua syystä tai toisesta ahdista yhtään. Olen luottavainen asioiden tapaan järjestyä. Palaan tuon ajankohdan jälkeen vielä takaisin ”omiin” töihini, paitsi jos on hyvä syy irtisanoutua. Voi kuitenkin olla, että joudun hoitotyötä vielä kevääseen asti tekemään. Jos Papu vain pysyy matkassa mukana ja äitiysloma huhtikuun tienoilla ajankohtaistuu, en aio äitiyslomalta palata vanhaan työhöni enää koskaan. Ja tässä kohdin sanon, että joskus voi sanoa – ei enää koskaan.

Illasta mies laittaa viestiä pohjoisesta. Hänen pitäisi viestin antaman tiedon mukaan myös ensiviikolla ajaa pohjoiseen töihin 2-3 päiväksi. Hänen piti olla jokatoinen viikko kotona Keski-Suomessa. Ei se nyt menekään niin. Taidan huomenna soittaa kiinteistövälittäjälle. Ei riitä, että yksin minä perheestä muutan elämää perheen eduksi ja parannan omaa hyvinvointiani ja toinen uhrautuu samaan aikaan työlleen kahta kauheammin. En olisi ikinä osanut kuvitella, että unelmahommieni lisäksi unelma kotini olisi Kemijärvellä hissitalon ylimmän kerroksen neliössä. Koska jos tästä talosta lähden, otan niin helpon elämän alleni kuin on mahdollista. Ja jos eläisin Lapissa, en minä omaa pihaa jäisi ihailemaan jos vieressä on tunturit ja Norjan vuonot!

Kiitos kun luit! ❤ Ja kiitos kaikille blogit.fi palvelussa blogin seuraamisen aloittaneille.