Tervetuloa joulukuu. Ulkona on noin 5cm lunta ja pakkasta noin -3 celsius astetta. Taivas on päivisin ollut tasaisen harmaa. Vaikkei yhdessä yössä marraskuusta joulukuuhun mitään ihmeellistä tapahtunutkaan tuntui joulukuun alkaminen silti jotenkin mieltä piristävältä. Jokin on erilailla, ainakin mielessä. Kai se on se Joulun taika.

Joulun odotus alkoi ensimmäisestä adventista, jolloin meillä kaivettiin tontut, jouluhiiret ja olkipukit näkyville. Nuorimman tyttären joulukalenteri ehti olla keittiön seinällä kolme yötä, ennen kuin Joulukuun ensimmäinen aamu saapui. Jotkut päivät niistä olivat pidempiä kuin toiset, ainakin neljävuotiaan mielestä. Viime vuonna joulukalenterista tuli jokaiselle 24:lle päivälle erilainen muumihahmo. Tänä vuonna joulukalenterista tulee erilaisia puuhakortteja.

Odotettu joulukuun ensimmäinen kuitenkin vihdoin saapui. Ensimmäisen päivän puuhakortissa piti etsiä kahdesta kuvasta 6 eroavaisuutta ja keksiä tavaroista ne, jotka eivät kuulu joukkoon. Toisen päivän puuhakortista piti etsiä kuvasta mm. hämähäkin seittejä. Laura rakastaa pulmatehtäviä. Tällaisia joulukalentereita löytyy ainakin kirjakaupoista.

Teini-ikäinen arvostaa meillä enempi suklaakalentereita, joten hänellä on sellainen. Olen halunut vuosia lapsille itsetehtyä joulukalenteria, josta tulisi joka päivälle jokin itse miettimäni yllätys, mutta olen ollut kertakaikkisen saamaton tehdäkseni asian eteen mitään.

Olen saanut somessa viestejä siitä miten joku ei halua materiakalentereja (tavarapalkintoja) lapsilleen, mutta sallivat herkut. En osaa alkaa kilpailuttamaan parhautta, paremmuutta tai mikä on oikeimmin. Omassa lapsuudessani pankit lähettivät minulle kuvakalenterit ja olin niihin ihan tyytyväinen. Voihan olla sekä että, tai ensi vuonna näin ja toisena vuonna toisin. Pääasia että lapsi on huomioitu. Pankit eivät enää kalentereita lähettele.

Jouluisia asioita on nyt mainosposteissa, kaupoissa, netissä ja somessa. Mietin tänään tyhjää ruutupaperia tuijottaen mitä ihmettä minulla voisi olla antaa lisää vaikuttajana / bloggaajana / vloggaajana jouluiseen runsauden sarveen. Eipä oikein mitään, paitsi tarinani.

Lapsuuteni jouluja varjosti vanhempien alkoholin käyttö. Mielikuvitukseni oli onneksi kuin J.K Rowlingilla. Kuvittelin metsäneläinten syövän yhdessä, hiirillä olevan koloissaan palat reikäjuustoa ja pienet lyhdyt valoinaan. Luulin että jouluisin ajetaan vain hevosilla reet perässä ja joulupukki oikeasti kuulee tontuilta olenko ollut kiltti vai tuhma. Minulle joulu kesti koko 24 päivää ja pyhät päälle.

Rakensin lapsena joulun sydämeeni mielikuvitukseni avulla, odotin jokaista joulua yhtä innoissani ja pidin ajatteluni kiireisinä, joka jouluisista perhetappeluista huolimatta. Kuuluin niihin koteihin, jolloin myös jouluaattona saattoi joutua juoksemaan ulos hankeen väkivaltaa karkuun. Kun talo hiljeni tarkistin tuhkakupit ettei talo syty palamaan. Tarkistin myös, ettei isä ole sammunut tupakka kädessä. Superlon patjaan oli vanhastaan sulanut mustareunaisia reikiä, aivan kuin reikäjuustoon.

Lapsena en tiennyt, ettei se ole normaalia. Kipu näistä kokemuksista on syntynyt vasta ymmärryksen kasvamisen myötä. Nyt aikuisena ja äitinä omat lapsuuteni joulut ovat jotain sanoin kuvaamattoman karmeaa muisteltavaa ja satuttavat minua nyt. Ihailen sitä pikku Heidiä, joka osasi kaikesta huolimatta rakentaa joulun sydämeen kaikkien metsäneläinten kanssa, näki tontun jälkiä metsässä ja leikisti odotteli pihalla hevoskyytiä. Minulla ei ollut mitään hätää, koska ei jouluna oikeasti kukaan ole toiselle paha (paitsi että kyllä oli).

Elämäni on nykyään turvallisempaa, mutta edelleen minä rakennan joulun sydämeeni. Nyt sinne kuuluu oma turvallinen perhe, kodin lämpö joulukoristeineen, piparin tuoksu ja suklaakonvehdit. Sinne ei kuulu rikkauksia ja pröystäilyä. Tällaisen tarinan voin vaikuttajana joulun runsauden sarveen antaa. Elämä ei aina ole juhlaa, mutta pahimmillakin hetkillä kauneuden löytäminen voi auttaa päästä asioista yli ja myöhemmin kaikki voi olla paremmin. Että aina on toivoa.

Kiitos kun luit. ❤