raskaana yli 40-vuotiaana

Näillä viikoilla vauvan liikkeet ovat alkaneet tuntumaan entistä selkeämmin ja myös useammin. Vatsa näyttää aivan kuin mahaan olisi tungettu jalkapallo. Yölliset kyljen kääntämiset vaativat jo hieman tekniikkaa ja keskittymistä. Selällään tulee helposti huono olo, ellei ylävartalo ole parilla tyynyllä kohotettuna.

Olotila on ollut enimmäkseen kuin junan alle jäänyt. En tiedä tarkalleen miksi. On väsyttänyt, kroppa on tuntunut aika painavalta, oikein mikään ei ole huvittanut ja pinna on ollut herkästi kireällä. Erityisemmin mitään fyysisiä vaivoja ei edelleenkään ole ollut. Turhaudun milloin mihinkin ihan todella nopeasti ja se ärsyttää jopa itseäni.

Raskausviikolla 18+0 – 18+6 oli ulkona kylmää ja isäntä oli reissutöissä. Sain lämmittää taloa tiuhaan, sekä erilisessä rakennuksessa olevan teknisentilan puukattilalla (vesikiertoinen keskuslämmitys) että tuvassa olevalla leivinuunilla. Tein samalla viikon aikana kertaalleen sähkössä nuukaillen leivinuunissa makaronilaatikkoa. Maalaiselämää parhaimmillaan, tavallaan. Mutta onhan tämä tämmöinen aika työlästäkin.

Vastapainoksi raskaalle ololle on ollut välillä ihan kiva nostaa vain jalat pöydälle, katsoa ikkunasta ulos ja huomata miten päivä on hieman pidentynyt molemmista päistä. Sieltä se kevät tulee, loppujen lopuksi ihan huomaamatta. Raskausviikolla 19+0 – 19+6 isäntä on ollut kotosalla ja olen saanut hieman mahdollisuuksia antaa itselleni lepoa ja tuijotella vain ikkunoista ulos. Uudet koon 41-42 villasukatkin ovat taas puikoilla tulossa.

Ollaan tällä jälkimmäisellä raskausviikolla puolison kanssa jaettu arkea, kokkailtu, leivottu yhdessä ja pelattu neljävuotiaan kanssa muistipelejä.

Noin viikon päästä voin viedä nelivuotiaan kerran viikossa pariksi tunniksi seurakunnan kerhoon. Kerholla on hintaa 30 euroa koko kevään ajalta. Viimeksi olen päässyt viettämään moista ”omaa aikaa” viime keväänä kun Laura oli vielä tavallisessa päivähoidossa, johon pystyi lapsen viemään vaikka olisin viettänyt vapaapäivää töistä. Onhan tämä hieman pitkä aika kenelle vain äidille olla lähes vuosi ilman että pääsee edes vessaan ilman lasta.

Olen tällä hetkellä jumissa vuorohoitopaikan kanssa sen vuoksi, koska jos olisin työssä, tarvitsisimme vuorohoitoa. Arjen ja työelämän yhteensovittamisen aiheuttamien paineiden vuoksi kun en nyt kuitenkaan ole työelämässä ( en ole ollut 6 viikkoon) vaan sekä omalla- että -sairaslomalla kotona, tällöin tietystikin lapsikin on kotona, koska en saa viedä lasta vuorohoidoksi määriteltyyn hoitopaikkaan ollessani kotona. En myöskään voi irtisanoa myönnettyä vuorohoitopaikkaa ja vaihtaa sitä tavalliseen päivähoitopaikkaan, koska jos sairasloman jälkeen taas tarvitsemmekin vuorohoitopaikkaa lapselle. En usko että olen palaamassa työelämään enää ennen äitiyslomaa, mutta sairauslomaa ei kirjoiteta kuin 3 viikkoa kerrallaan, enkä pysty ennustamaan kirjoitetaanko minulle sairauslomaa omista uskomuksistani huolimatta vai ei.

Omalle toipumiselleni ja jaksamiselleni (ja lapsen kehitykselle) olisi tosi hieno homma, jos lapsi voisi parina päivänä viikossa olla hoidossa esim. 9-15.00 välillä. Vaan kun ei nyt voi. Hain nelivuotiaalle kerhopaikkaa viime loka-marraskuussa, mutta kaikki kerhot olivat täynnä ja Laura jäi kerhojonoon. Joulukuussa saimme ilmoituksen, että Lauralle on paikka 16.1 alkaen päiväkerhossa yhtenä päivänä viikossa kahden tunnin ajan. Tämä on lapsen kannalta hienoa, mutta itse en tuossa ajassa ehdi yhtään mitään. Noh, kaupassa ehdin käymään. Edes kotiin ei kannata kerhon aikana ajaa, kun matkaa on 17km suuntaansa. Kai minä sitten istun kauppakassien kanssa autossa ja odotan kerhon loppumista.

Seuraavalle raskausviikolle on suunniteltu rakenne-ultra ja odotan sitä kovasti. Siinä saa tietää onko kaikki päällisin puolin hyvin vai ei. Rakenneultran jälkeen on jotenkin enemmän työkaluja ajatella taas elämää eteenpäin. Oletuksena tietysti on, että kaikki on hyvin.

Kiitos kun luit hieman turhautuneen tekstini. Tämmöisiä nämä raskausviikot ovat minulle olleet ❤

Seuraavalla kerralla toivoakseni saan kirjoitella mukavasta reissusta Jyväskylän kaupunkiin ja rakenneultra kuulumisista.

Tänäkin vuonna ehti tapahtua monenlaista. Tässä vuoden viimeisenä päivänä tilasin nelivuotiaan leikkikeittiöön tarvikkeita. Viimeinen hyvä äiti teko tälle vuotta. Lupasin myös virkata pikkukeittiöön omat patalaput.

Tässä pähkinänkuoressa melko omanapainen vuosi meikäläisenä 2022. Vuosi tuntui melkoisen työläältä.

Vuoteni alkoi tammikuussa AMK-monimuoto-opintojen aloituksella. Olin innoissani. Jostain käsittämättömästä kadonneiden hoitoalan opisekelu-motivaatioden bermudan-kolmiosta kaivoin itselleni voimia ja tahtoa opiskella lähihoitajasta sairaanhoitajaksi vuorotyön ohessa. Koko kevät meni tosin yleisen koronatilanteen vuoksi etäopiskellen. En käynyt kertaakaan kampuksella kevätkauden aikana. Introverttinä pidin asetelmasta.

Helmikuussa minä ja muu perhe sairastimme koronan. Tämä jäi onneksi ensimmäiseksi ja ainoaksi koronaksi minulla ja meidän perheellä. Aika terveinä ollaan saatu sittemmin koko vuosi olla. En ole helmikuun koronan jälkeen sairastanut yhtään mitään. Tein helmikuun koronan sairastamisesta YouTubeen koronapäiväkirjan, josta alkoikin samalla vloggausurani. Silloin kanavallani (siis vajaa vuosi sitten) oli tilaajia 38. Tänään heitä on n. 1500. Jatkan kanavan parissa myös ensi vuonna.

Maaliskuussa ei muistaakseni tapahtunut mitään erikoista. Huhtikuun alussa tein positiivisen raskaustestin ja touko-kesäkuussa rv 8 koin keskenmenon. Olin pettynyt, mutten jäänyt kuitenkin pitkäksi aikaa asiaa murehtimaan. Kyllähän sen tiesi, kun ikää on yli 40 vuotta, että helposti menee kesken.

Kesä-heinäkuussa juoksin kuin viitapiru puolimaratontreenejä. Tässä harrastuksessa ei ikävuodet ole painaneet. Päin vastoin, sitä suorastaan nuortuu 17km kirmailun jälkeen. Käytiin puolison kanssa kesäiltaisin läheisillä uimarannoilla uittamassa tyttöjä, lämmitettiin pihasaunaa ja syötiin jäätelöä. Kerättiin myös pihan satoa pitkin kesää. Kesä oli ehdottomasti tämän vuoden lempeintä aikaa.

Mies lähti elokuussa reissutöihin Lappiin ja minä jäin lasten kanssa Keski-Suomeen. Lopetin juoksemisen kuin seinään. Olen elokuusta lähtien ollut joka toinen viikko yksin ilman verkostoja omakotitalon, 3ha tontin, 4 ja 13 vuotiaiden tyttöjen, kolmen koiran ja kanin kanssa. 17-vuotias poikani asuu pääosin opiskelupaikkakunnallaan ja on meillä enimmäkseen 1-2 x kuukaudessa vierailevana tähtenä. Toki ajatuksissani hän on päivittäin. Kaksi muuta poikaa ovat jo 22v ja 20v ja asuvat omillaan.

Syyskuun lopulla tein uudelleen postiivisen raskaustestin. Romahdin. Asia on ihana, mutta elämäntilanne tähän kohti on aivan helvetistä. Uskon vakaasti että elämä kantaa ja tästäkin selvitään.

Lokakuu meni kuin jäitä poltellen raskaushormonien, väsymyksen, pahoinvoinnin, vuorotyön, kodin-, perheen- ja lemmikkien hoitoineen yksin joka toinen viikko. Marraskuussa sitten jo paloinkin loppuun työelämän ja arjen yhdistämisestä (12h epäsäännölliset työvuorot ensihoidossa vuoronylitys-ylitöineen) ja keskeytin AMK opinnot kesken lukukautta. Vietin 5 viikkoa omaa lomaa suunnitellun työrharjoittelun sijasta hermot täysin riekalaina. Joulukuussa hain virallista sairaslomaa ja oikeastaan nyt vain odotan kuin kuuta nousevaa, milloin voin aloittaa äitiysloman. Tänään elän raskausviikkoa 18+3.

Kehittelin syksyn aikana itselleni liikeideaakin. Tavoitteeni oli alkaa yrittäjänä itseäni työllistämään, mutta raskaus tuli sellaiseen väliin että jätin suunnitelmat suunnitelmiksi. Ilokseni ehdin kuitenkin saamaan kiinnostuneita yhteydenottoja ja idealleni näytettiin vihreää valoa. Vielä vuodenkin päästä palveluksistani ollaan kiinnostuneita ne sanoi. Ehkä minä sitten palaan suunnitelmaani äitiysloman jälkeen. Mieluiten en palaa enää hoitotyöhön ja vuorotyön armottomiin työvuoroihin, enkä välttämättä sairaanhoitajan opintoihinkaan. En tiedä. En ole päättänyt. Minulla on vuosi aikaa miettiä ja olen niin idearikas, että ehdin keksimään sen seitsemän mahdollisuutta, jotta palkkatyöhön ei tarvitsisi palata.

Semmoinen oli vuoteni 2022. Vuodessa riitti paljon stressattavaa ja voimia koiteltiin. Perhe voi kuitenkin hyvin, kaikilla on kädet, jalat ja järki tallella ja pahimmat haasteet on selätetty. Elämä kantoi ja erityisesti kaikesta selviämiseen vaikutti perheenjäsenten keskinäiset välit. Tuettiin toinen toisiamme pitkin vuotta. Minun oli hankala myöntää, etten pysty kaikkeen mihin haluaisin ja jouduin pistämään hanskat naulaan monessa asiassa (työ, opiskelut) ja laittamaan itseni ja perheen etusijalle. Nyt kuitenkin positiivisin fiiliksin ja mieli avoimena kohti uutta vuotta.

Aktivoiduin tämän blogin kanssa lokakuun puolessa välissä ja olen todella kiitollinen ihan jokaisesta teistä, jotka olette blogia käyneet lukemassa. Villasukan kutoja oli vuoden suosituin teksti yli 13 000 lukijallaan. Tavoitteenani oli saada blogille tuhat kävijää kuukaudessa. Loka- ja marraskuussa luvut jäivät hieman alle tuhanteen yksilöityyn kävijään kk, mutta tämä yksi teksti ylsi viraaliksi ja keräsi yhdessä vuorokaudessa kävijöitä yli 10 000. Kiitos. Tämä todella motivoi jatkamaan blogiini kirjoittamista. Vielä vähän tunnustelen minkä tyyppisiä tekstejä eniten tykätään lukea. En ole vielä kokeillut ”perus päiväkirjamaista” kirjoittamista, mutta ehkä voisin aloittaa vuoden sillä tyylillä.

Kiitos kun luit ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2023 ❤