Raskausviikot 4-7.

Apteekin oma raskaustesti.
Apteekin oma raskaustesti.

Blogi ei muutu pelkäksi raskausblogiksi, löydät jatkossa kaikki viikko-viikolta julkaisut valikosta raskauspäiväkirja-osiosta. Jos raskausasiat ei nabbaa, skippaa vaan tästä yli. Muita aihepiirien tekstejä tipahtelee tasaiseen tahtiin.

Syyskuu 2022. Ilmeisesti spontaani raskaus 42-vuotiaana on mahdollista. Menkat olivat olleet myöhässä viisi päivää, kun ajattelin että taidan olla jo niin vanha että ne jäävät pois kokonaan. Mitään oireita ei ollut raskaudesta, eikä sen puoleen kuukautisistakaan. Hain apteekista raskaustestin ja siihen tuli heti kaksi vahvaa punaista viivaa. Selvä, no hyvänen aika. Raskaana ollaan ja ilosanomaa miehelle kertomaan.

Pahoinvointi alkoi seuraavalla viikolla, rv 5. Sitä ei ollut vain aamuisin vaan ympäri vuorokauden. Liian pitkään syömättä, paha olo. Reippaasti kävely, paha olo. Lasten lelujen kerääminen lattialta, paha olo. Kahvia, paha olo. Autossa ajoin itse tai olin kyydissä, paha olo.

Varhaiset viikot ja kropan suht pitkät ajokilometrit aiheuttavat epävarmaa oloa raskauden pysyvyyden suhteen ja pahoinvointi on ollut inhottavuudestaan huolimatta kiitollisuuden aihe. Jos se on hetkeksi kadonnut, epäilen melko nopeasti pahinta. Kunnes se taas alkaa.

Raskausviikolla 7. huomasin, että jotkin housut kiristää vyötäröltä. Muut ei raskautta näe, mutta itse huomaan pienet vartalon muutokset. Aamuisin pömpöttää hieman vähemmän kuin iltaisin. Olen melko pieni, lähtöpainoa raskauteen oli 56,5kg ja käytin XS/S vaatekokoa.

Raskausviikolla 7. varasin ajan ensimmäiseen neuvolaan. Aika on raskausviikolla 8. Meidän neuvolassa terkkari katsoo ultralla onko sikiö paikallaan ja löytyykö syke. Jännityksellä jäin odottaamaan ensimmäistä neuvolaa.

Oman elämäni toimitusjohtaja

Tie onneen? Olen kymmenkunta vuotta tehnyt niin kuin moni muukin. Käynyt tunnollisesti palkkatyössä. Opiskelin 13 vuotta sitten järkevän ammatin alalle, jolla riittää työtä. Sitä todella on riittänyt ja se on ollut vuorotyötä. Alkuun olin jopa innostunut työstäni ja halusin kehittää itseäni siinä ja kehityinkin.

Vuorotyö kuitenkin verotti jaksamista, eniten henkiseltä puolelta. Välillä olin äitiyslomalla ja taas palasin työelämään. Muu perhe tietysti elää 8-16.00 arkea, johon käännän omaa päivärytmiäni koko ajan. Lasten määrän kasvun myötä myös kotiarjen haasteet vuorotyön rinnalla kasvoivat ja vaatimukset vuosien mittaan jotenkin kertaantuivat. Vapaapäivät menivät toipuessa edellisistä työvuoroista ja vaelsin kuin zombi yrittäen selvityä lapsiperheen arjesta. Vapaiden jälkeen työaamuna ei ollut lainkaan levännyt olo, päin vastoin. Yritin syödä terveellisesti ja liikkua monipuolisesti.

Aloin mm. harrastamaan kestävyysjuoksua. Halusin kehittyä lajissa ja tavoitteeni oli puolimaratoni. Harrastus vaatii laadukkaan monipuolisen ravinnon säännöllistä syömistä ja säännöllistä harjoittelua. Mutta löinkin vain päätäni seinään ja sahasin omaa henkisen jaksamisen oksaani. Yhden 12h työvuoron, tai kahden, saati kolmen pitkän työvuoron jälkeen oloni ei ollut sellainen, että tekisi mieli juosta vaikka haluaisinkin. Työssä ateriavälit saattoivat venyä reilusti yli 6h, sen huomasi seuraavana päivänä olossa, juoksu ei vain kulje, jos elimistössä on energiavaje. Juoksukuntoni kärsi muutoinkin jos olin yli 2 päivää juoksematta. En palautunut työstä, enkä pystynyt kehittymään lajissa jota halusin harrastaa. En pystynyt edes ylläpitämään 5-10km juoksukuntoa. Surin päivästä toiseen, miten omaan elämäänsä voi näin tukehtua ja raahustin päivästä toiseen kuin varisparvi. Että tämmöstä tämä nyt vaan on. Tsemppejäkin sain, muillakin on vaikeaa.

Etsin tilanteesta helpostusta opiskelemalla. Ehkä jos opiskelisin ammattikorkeakoulututkinnon, voisin hakeutua vaikka päivätyöhön? Jäin 50% työajalle työstäni opiskelun vuoksi. Opiskelu kuitenkin tuntui 7kk jälkeen olevan bensaa helvetintulen liekkeihin. Enää minulla ei ollut aikaa itselleni, perheelleni, kodille, lemmikeille. Oli vain 50% työaika ja koulutehtävät ja niiden dead linet ja selkää tuijottava perhe. Olen paikalla, mutten läsnä. Älkää häiritkö. Tai no, mies on kotona vain joka toinen viikko tuijottamassa minun selkää.

Tätä tämä nyt olisi 3,5 vuotta. Mietin myös elämääni jos opiskelisin tutkinnon loppuun. Millaista se olisi? Olen jo nyt väsynyt kohtaamaan onnettomuuksia ja sairaskohtauksia. Ihmisiä äkillisissä elämäntilanteissa, joissa yht äkkiä kaikki onkin epävarmaa. Ahdistusta, murhetta, surua, menetyksiä, pitkiä kuntoutusjaksoja ja kroonista kipua. Ei, en minä halua enää tätä. Haluan nähdä iloisia elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, toiveikkuutta, uskoa huomiseen. Työpaikkaani hinkuaa enemmän työntekijöitä kuin paikkoja on auki, mun on nyt aika tehdä jotain muuta ja antaa tilaa jollekin, jolla on enemmän annettavaa. Ei se sen työn vika ole ettei se enää sovi minulle. Se voi sopia paremmin jollekin muulle.

Siitä päätös sitten syntyi. Alan oman elämäni toimitusjohtajaksi. Muutan kaiken. Peruin ensimmäisenä opiskelun. Minulla olisi ollut loppuvuodesta viiden viikon työharjoittelu ja olen ottanut työstäni opintovapaata. Etsin ja järjestelen muita töitä elämääni siksi aikaa. Lopulliset muutokset ei onnistu heti, mutta suunta on oikea. Oloni on nyt erittäin helpottunut ja toiveikas. Kun sulkee yhden oven, avautuu toinen sanotaan.

Lähetin toissapäivänä hakemuksen kaupanalan henkilöstöfirmaan työpaikkailmoituksen perusteella. Sain eilen vastauksen että he haluavat kuulla minusta lisää. Ihanaa! Ymmärtääkseni homma toimii niin, että voin valita työvuoroni. Tällainen oman elämän toimitusjohtajuus kuulostaa mahtavalta! Loppuosan ansioista toivon voivani tehdä moneen taipuvalla yrittäjyydelläni.

Uskon rehellisyyden itseä kohtaan olevan sekä onnellisuuden, että menestyksen pohja ja perusta. Ja ennenkaikkea rohkeus kaatua eteenpäin.

Perhe on mulle todella tärkeä. Pienin perheenjäsen on vielä todella pieni, ultrassa näkyvä epämääräinen pallero jonka sydän näkyi eilen rv 8 + 0 neuvolassa olemattomana pienenä värinänä. Minä en halua olla loppuun palanut äiti jo odotusaikana. Haluan nauttia elämästä, mutta sen eteen on tehtävä hieman hmmm.. ..töitä. Olen tekevä ihminen älkää ymmärtäkö väärin, tavoitteeni ei ole olla tekemättä mitään. Tavoitteeni on tehdä asioita, jotka eivät ole yhtä kärsimystä. Ajatuksissani on asiakaspalvelu, myynti ja markkinointi esimerkiksi. Vaikka myydä omia ajatuksiaan jos ei muuta. 😀

Millaisia jälkiä työelämä on sinuun jättänyt? Oletko joutunut tekemään suunnanmuutoksia ja oletko katunut vai tehnyt elämäsi parhaan ratkaisun?

Hyvää viikonloppua ja kiitos kun luit. ❤