Okei, hei! Tänään raskauskalenteri näyttää rv 23+0, vuosikalenteri 1.2. ja kello 02.30. Keho kertoi minulle 01.00 jälkeen, että nyt riittää makoilu. Bebe on potkutellut vilkkaasti pitkin onnettoman lyhyttä yöuntani ja sopivaa asentoa ei tuntunut löytyvän millään. Pettymykseni oli kohtuullisen iso, kun lopulta hapuilin pimeältä yöpöydältä kännykän kouraani ja kello puhelimen näytöllä ei ollut vielä kolmeakaan. Nousin silti ylös. Mikä loistava hetki kirjoittaa blogiin ja päivittää Ig, eikös.

Edelliset pari viikkoa ovat hujahtaneet kuin huomaamatta. Ainakin nyt tuntuu siltä, kun mietin kuluneita viikkoja taaksepäin. Kotiarki on ollut ääriään myöten täynnä tuiki-tavallisia kotitöitä ja vaikka viikot ovat menneet nopeasti jälkeen päin ajatellen, yksittäiset päivät ovat silti tuntuneet siltä, kuin ne eivät loppuisi koskaan ja etten selviä niistä. Mut selvisin.

Verenpaineeni on ollut 95/50 tasolla ja kaikenlainen kumartelu ja yhtä lailla pitkään jalkeilla olo pyörryttää. Hengästyn edelleen myös tosi helposti. Tämä kaikki tuntuu vähän kuin suossa tarpoen yrittäisiä arkea pyörittää. Epäsäännölliseen tahtiin kaverinani on myös harkkasupistuksia, niitä tulee sekä levossa että liikkuessa. Toisinaan liikkuessa on myös pysäyttäviä repäisykipuja. En tiedä tarkalleen repäisykipujen fysiologiaa, mutta oma veikkaukseni on, että ne liittyvät vatsalihasten erkaantumiseen / venymiseen. Inhottavia, mutta vaarattomia.

Hyvänä uutisena minulla on kertoa, että saan vihdoin viimein järjestettyä nelivuotiaalle päivähoidon pari kertaa viikossa. Aion kirjoittaa joskus toiste enempi siitä, miten 12- tai 24-tunnin vuoroissa vuorotyötä tekevän ( esim. ensihoitaja) vanhemman asema on erilainen kuin 8h päivätyötä tekevän. Tässä on mun mielestä törkeä epäkohta, jolla saadaan helposti ruuhkavuosia elävä vuorotyötä tekevä vanhempi uuvutettua, koska ei välttämättä ole mitään mahdollisuutta palautua työstä, eikä ole sijaa kyllä kansanterveyttä edistävälle liikunnallekaan. Painahan tykkää, jos tiedät mitä tarkoitan!

Joka tapauksessa tuntuu aivan ihanalta, että tässä raskauden toiselta kolmannekselta eteenpäin saan mahdollisuuden harrastaa liikuntaa säännöllisesti omaan, enkä nelivuotiaan tahtiin, ihan vain siksi, että pääsen vihdoinkin eroon vuorotyöni lapselle määrittelemästä vuorohoitopaikasta, johon lapsella ei ole oikeutta mennä, jos molemmat vanhemmat eivät ole työvuorossa. Nimerkillä: marraskuusta asti kotona nelivuotiaan lapsen kanssa, koska lasta ei saanut viedä hoitoon. Ja siis joka toinen viikko aivan yksin, koska mies on reissutöissä. Olen vasta viime viikolla saanut varmistettua, ettei minun tarvitse palata vuorotyöhöni enää (loppuun palamisen vuoksi..) ennen äitiyslomani alkua ja pystyin vaihtamaan nelivuotiaan hoitopaikan tavalliseksi päivähoitopaikaksi, jonne voin lapsen viedä, vaikka makaisin kotona. Ja yrittää samalla vihdoin viimein oikeasti – levätä, liikkua ja palautua.

Mua ärsyttää ihan järjettömästi sekin, miten työntekijän loppuunpalaminen sysätään työntekijän heikkoudeksi, vaikka meitä on jukolauta suomessa tuhansia, jotka yrittää jaksamisensa äärirajoilla vastata työelämän tarpeisiin. Työstä palautumisesta on tehty tutkimuksia ja ne tukee sitä, että suunnitellut 60 tuntiset työviikot eivät edistä työssäjaksamista, vaikka kvtes esimerkiksi antaa myöten tällaisen ”normaalin työajan” suunnittelulle. Ihan hirveätä paskaa.

Työssäuupuminen näkyy mm. sairauslomina ja irtisanoutumisina. Työyhteisön omassa kulttuurissa työntekijän poissaolo uupumuksen vuoksi nähdään helposti heikkoutena ja irtisanoutuminen joko rohkeutena tai luovuttamisena. Samalla uupumus on suomalaisten uusi kansantauti. Eikä se minun mielestä kyllä parane sysäämällä ongelma yksilöille itselleen. Itseäni olisi auttanut ihan sikana, että vuorohoidossa oleva lapseni olisi voinut jonain arkivapaapäivänä mennä päivällä muutamaksi tunniksi hoitoon, kun itselläni oli alla 60h työviikko ja mitään verkostoja ei ollut olemassakaan, jos mieskin sattui olemaan työviikolla 600km päässä Lapissa. Että vois ees lenkillä käydä. Tai vaikka hammaslääkärissä. Tai vaan nukkua!

Noh, omaan raskausnapaan takaisin. Edellinen neuvolakäyntini oli viime viikolla rv 22+jotain. Se oli ns. ”kelaneuvola”, jossa minulle annettiin raskaustodistus, jonka turvin voin hakea kelan etuuksia, kuten rahoitusta kotona oloon, äitiyspakkauksen tai vastaavan korvauksen (otan äp) ja tulevan lapsen tulevat lapsilisät 17:ta vuodeksi.

Tässä oli tämmöinen suht pikainen aamuyön aivotoiminnalla kasaan kirjoitettu kirjoitus vahvasti tilanteesen liittyvien kuvien kanssa. Ihanaa alkavaa helmikuuta, toivottavasti saadaan super monta aurinkoista päivää ja kiitos taas kun luit.