Raskauspäiväkirja

Näillä viikoilla vauvan liikkeet ovat alkaneet tuntumaan entistä selkeämmin ja myös useammin. Vatsa näyttää aivan kuin mahaan olisi tungettu jalkapallo. Yölliset kyljen kääntämiset vaativat jo hieman tekniikkaa ja keskittymistä. Selällään tulee helposti huono olo, ellei ylävartalo ole parilla tyynyllä kohotettuna.

Olotila on ollut enimmäkseen kuin junan alle jäänyt. En tiedä tarkalleen miksi. On väsyttänyt, kroppa on tuntunut aika painavalta, oikein mikään ei ole huvittanut ja pinna on ollut herkästi kireällä. Erityisemmin mitään fyysisiä vaivoja ei edelleenkään ole ollut. Turhaudun milloin mihinkin ihan todella nopeasti ja se ärsyttää jopa itseäni.

Raskausviikolla 18+0 – 18+6 oli ulkona kylmää ja isäntä oli reissutöissä. Sain lämmittää taloa tiuhaan, sekä erilisessä rakennuksessa olevan teknisentilan puukattilalla (vesikiertoinen keskuslämmitys) että tuvassa olevalla leivinuunilla. Tein samalla viikon aikana kertaalleen sähkössä nuukaillen leivinuunissa makaronilaatikkoa. Maalaiselämää parhaimmillaan, tavallaan. Mutta onhan tämä tämmöinen aika työlästäkin.

Vastapainoksi raskaalle ololle on ollut välillä ihan kiva nostaa vain jalat pöydälle, katsoa ikkunasta ulos ja huomata miten päivä on hieman pidentynyt molemmista päistä. Sieltä se kevät tulee, loppujen lopuksi ihan huomaamatta. Raskausviikolla 19+0 – 19+6 isäntä on ollut kotosalla ja olen saanut hieman mahdollisuuksia antaa itselleni lepoa ja tuijotella vain ikkunoista ulos. Uudet koon 41-42 villasukatkin ovat taas puikoilla tulossa.

Ollaan tällä jälkimmäisellä raskausviikolla puolison kanssa jaettu arkea, kokkailtu, leivottu yhdessä ja pelattu neljävuotiaan kanssa muistipelejä.

Noin viikon päästä voin viedä nelivuotiaan kerran viikossa pariksi tunniksi seurakunnan kerhoon. Kerholla on hintaa 30 euroa koko kevään ajalta. Viimeksi olen päässyt viettämään moista ”omaa aikaa” viime keväänä kun Laura oli vielä tavallisessa päivähoidossa, johon pystyi lapsen viemään vaikka olisin viettänyt vapaapäivää töistä. Onhan tämä hieman pitkä aika kenelle vain äidille olla lähes vuosi ilman että pääsee edes vessaan ilman lasta.

Olen tällä hetkellä jumissa vuorohoitopaikan kanssa sen vuoksi, koska jos olisin työssä, tarvitsisimme vuorohoitoa. Arjen ja työelämän yhteensovittamisen aiheuttamien paineiden vuoksi kun en nyt kuitenkaan ole työelämässä ( en ole ollut 6 viikkoon) vaan sekä omalla- että -sairaslomalla kotona, tällöin tietystikin lapsikin on kotona, koska en saa viedä lasta vuorohoidoksi määriteltyyn hoitopaikkaan ollessani kotona. En myöskään voi irtisanoa myönnettyä vuorohoitopaikkaa ja vaihtaa sitä tavalliseen päivähoitopaikkaan, koska jos sairasloman jälkeen taas tarvitsemmekin vuorohoitopaikkaa lapselle. En usko että olen palaamassa työelämään enää ennen äitiyslomaa, mutta sairauslomaa ei kirjoiteta kuin 3 viikkoa kerrallaan, enkä pysty ennustamaan kirjoitetaanko minulle sairauslomaa omista uskomuksistani huolimatta vai ei.

Omalle toipumiselleni ja jaksamiselleni (ja lapsen kehitykselle) olisi tosi hieno homma, jos lapsi voisi parina päivänä viikossa olla hoidossa esim. 9-15.00 välillä. Vaan kun ei nyt voi. Hain nelivuotiaalle kerhopaikkaa viime loka-marraskuussa, mutta kaikki kerhot olivat täynnä ja Laura jäi kerhojonoon. Joulukuussa saimme ilmoituksen, että Lauralle on paikka 16.1 alkaen päiväkerhossa yhtenä päivänä viikossa kahden tunnin ajan. Tämä on lapsen kannalta hienoa, mutta itse en tuossa ajassa ehdi yhtään mitään. Noh, kaupassa ehdin käymään. Edes kotiin ei kannata kerhon aikana ajaa, kun matkaa on 17km suuntaansa. Kai minä sitten istun kauppakassien kanssa autossa ja odotan kerhon loppumista.

Seuraavalle raskausviikolle on suunniteltu rakenne-ultra ja odotan sitä kovasti. Siinä saa tietää onko kaikki päällisin puolin hyvin vai ei. Rakenneultran jälkeen on jotenkin enemmän työkaluja ajatella taas elämää eteenpäin. Oletuksena tietysti on, että kaikki on hyvin.

Kiitos kun luit hieman turhautuneen tekstini. Tämmöisiä nämä raskausviikot ovat minulle olleet ❤

Seuraavalla kerralla toivoakseni saan kirjoitella mukavasta reissusta Jyväskylän kaupunkiin ja rakenneultra kuulumisista.

Näille viikolle osui joulu ja en uskalla edes ajatella mitä vaa’an viisari näyttää nyt joulun jälkeen. Toisaalta annoskokoni on pienentynyt entisestä. Mahalaukku ei vain kertakaikkiaan tunnu vetävän paljon ruokaa kerralla. Täysi olo tulee siis helposti. Suklaa on kyllä maistunut ja sehän ei paljon mahassa tilaa vie. Verensokerit ovat pysyneet täysin normaaleina, vaikka minulle raskausajan diabetes diagnoosi paastoarvojen perusteella rv 12 sokerirasituskokeella tehtiinkin. Väitän, että että tämän hetkisellä suht stressittömällä elämällä on vaikutusta asiaan.

Nämä viikot ovat olleet enimmäkseen toistensa kopioita. Tunnen jo hiukan vauvan liikkeitä ja se on aivan ihanaa. Pahoinvointi on nyt pysynyt poissa, mutta huimaus on tullut tilalle. Varsinkin jos seison pitkään paikoillani. Verenpaineeni oli edellisessä neuvollassa viikko pari sitten 98/60, joten eipä ihme että välillä huimaa. Minulla on aina ollut hiukan matalahkot verenpaineet, joten tilanteessa ei sinällään ole mitään uutta.

Liikkuessa hengästyn helposti. Ylösnousutkaan sohvalta eivät tapahdu entiseen malliin. Mitään erityisiä kipuja ylösnousuihin tai liikkumiseen ei liity. Koen vain olevani kömpölö ja että keho painaa tonnin kun sitä yrittää siirtää – varsinkin alhaalta ylöspäin. Olin myöskin unohtanut täydellisesti aiemmista odotuksista, miten vatskumpu kasvaa täydelliselle korkeudelle itseni ja tiskipöydän väliin. Jokainen n. 160cm pitkä odottava tai joskus odottanut äiti tunnistanee mistä puhun.

Ajatukseni ovat viime aikoina enemmän pyörineet tulevassa vauvassa ja kaikissa tarvikkeissa mitä me ja vauva tarvitsemme. Kaikki vauvan elämään liittyvä pitää hankkia, koska kaikki vanhat vauvatarvikkeet on hävitetty. Eihän meille enää vauvaa pitänyt tulla. Odottelen kuitenkin vielä ainakin tammikuun puolen välin rakenneultran, jos ei vieläkin pidemmälle ja sitten voimme alkaa tarvikkeita hankkimaan. Viimekeväinen keskenmeno edelleen hieman kummittelee mielessä. Ei ole kiva hankkia asioita intopiukeana ja yht’äkkiä kaikki hankinnat ovatkin vailla merkitystä. En tosin viime keväänä ehtinyt hommata kuin parit äitiyshousut, mutta silti.

Vauvan sukupuoli on myös mietityttänyt. Aiemmat lapset ovat syntyneet järjestyksessä: poika, poika, poika, tyttö ja tyttö. Samalla kaavalla voisi ajatella että tyttö olisi tulossa, vaan eihän tuota voi kuin arvailla. En halua tällä kertaa tietää etukäteen kumpi on tulossa, vaikka sitä parin viikon päästä ultrassa voisikin udella. Saadaan jännittää kaikki yhdessä loppuun asti.

Olen katsellut vaikka kuinka monen ulkomaalaisen tubettajaäidin videoita joilla he kertovat elämästään raskauden ja vastasyntyneen kanssa. Jotenkin ihanaa fiilistellä omaa tilannetta toisten kokemuksien kautta.

Uusi vuosi tuntuu tulevan vauhdilla. En yleensä tee mitään uuden vuoden lupauksia, mutta nyt yritän yhden tehdä. Kirjoittelen siitä oman juttunsa lähitulevaisuudessa.

Kiitos kun luit ❤